200g Voita
3 1/2dl Maitoa
3dl Sokeria
2tl Vanilliinisokeria
6dl Vehnäjauhoja
3tl Leivinjauhetta
3 Kananmunaa
Aprikoosimarmeladia
Sulata voi ja lisää maito joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään.Lisää
joukkoon rasva-maitoseos sekä kananmunat. Sekoita taikina tasaiseksi
puuhaarukalla tai pallovispilällä. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15-18 minuuttia.
Levitä kuuman pohjan päälle ohut kerros aprikoosimarmeladia.
Täyte kertaa kaksi
50g Sulaa voita
4dl Tomusokeria
Keltaista elintarvikeväriä
2rkl Kaakaojauhetta
2-3rkl Kahvia
Valmista keltainen kuorrote ensin sekoittamalla kaikki raaka-aineet paitsi kaakaojauhe keskenään sekaisin. Lisää kuorrotteeseen tarvittaessa tomusokeria ja pari tippaa keltaista elintarvikeväriä.
Valmista kuorrotetta vielä toinen satsi kaakaojauheella.
Anna pohjan jäähtyä rauhassa ja levitä kuorrotteet vasta hyvin jäähtyneelle pohjalle.
Ensin keltainen ja sen päälle ruskea. Koristele haluamallasi tavalla esimerkiksi värjätyllä
sokerilla kuten minä koristelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti