TaruLeipoo

TaruLeipoo

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Raparperipiirakka

ja vaniljakastike.

Näin lämpimällä on tullu leivottua vaan erilaisia piirakoita ja tässä yksi niistä.

125g Voita
1dl Sokeria
1 Kananmuna
2 1/2dl Vehnäjauhoja
1tl Vanilliinisokeria
1 1/2tl Leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita leivinjauhe jauhoihin.
Lisää muna vaahtoon voimakkaasti samalla vatkaten. Lisää
lopuksi jauhot. Sekoita ja levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 min. Valmista täyte sillä välin.

1 Iso raparperi
200g Tuorejuustoa
1dl Sokeria
1 Kananmuna
2tl Vaniljasokeria

Pilku raparperi ja sekoita muut aineet kulhossa keskenään sekaisin.
Ote esipaistettu pohja uunista. Ripottele pohjan päälle ensin raparperit ja
kaada raparperien päälle täyte. Jatka piirakan paistamista vielä
noin 20 minuuttia eli niin kauan että piirakka on kauniin kullanruskea.
Tarjoa jäähtynyttä piirakkaa vaniljakastikkeen kanssa tai miks ei vaikka
vaniljajäätelön.

Vaniljakastike

3dl Maitoa
1 Kananmuna
2tl Sokeria
2tl Perunajauhoja
2tl Vaniljasokeria

Sekoita kattilassa kaikki ainekset paitsi vaniljasokeri. Lämmitä seosta kokoajan pohjaa
myöten sekoitellen miedolla lämmöllä niin ettei seos ala kiehua. Kun seos sakenee mausta
vaniljasokerilla. Jäähdytä kastike ja tarjoa raparperipiirakan kaverina.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti